Takaisin etusivulle        


kävijää 8.2.2010 jälkeen



 

 

Usein esitettyjä kysymyksiä

Tällä sivulla on annettu yleisluonteisia vastauksia usein esitettyihin kysymyksiin.

Päihteellä tarkoitetaan kaikkia sellaisia aineita, mitä käytetään päihtymistarkoituksessa kuten alkoholia, erilaisia lääkkeitä, huumausaineita ja teknisiä liottimia sekä näiden aineiden sekakäyttöä.

Päihdepalvelujen lähtökohtana on kuntalaisten oikeus tarpeenmukaiseen ja tasokkaaseen päihdehoitoon ja - kuntoutukseen asuinpaikasta riippumatta. Oikeus hoitoon ei edellytä päihderiippuvuutta. Päihdeongelmana voi olla pitkään jatkunut päihdekierre tai päihteiden suurkulutus, kertakäyttöön tai raittiuden ylläpitämiseen liittyvä avun, tuen tai hoidon tarve.


Olen ollut A-klinikalla avohoidossa, mutta se ei tunnut enää riittävän, vaan pitäisi päästä laitoshoitoon. Pitääkö maksusitoumus myöntää ?

Päihdehuoltolain mukaan palvelut tulee järjestää ensisijaisesti avohuollon toimenpitein siten, että ne ovat helposti tavoitettavia, joustavia ja monipuolisia. Mikäli asiakkaalla on välitön laitoshoidon tarve, tulee hänen hakemuksensa laitoshoitoon hyväksyä. Laitoshoidon tarve on syytä tuoda esille, kun menet seuraavan kerran A-klinikalle.

Mulla on jo pitkään jatkunut päihdeongelma, eikä sossussa luvattu hoitopaikkaa, kun rahat on kuulemma loppunut, mitä teen ?

Päihdehuoltolain mukaan palveluja on annettava asiakkaan avun, tuen ja hoidon tarpeen perusteella. Hoitoon pääsyä ei saa hylätä vetoamalla määrärahojen puutteeseen, vaan päihdekuntoutuksen tarve tulee aina selvittää. Vetoa päihdehuoltolakiin, ja jos ei tehoa pyydä päätös kirjallisesti ja vie asiasi sosiaalilautakunnan käsittelyyn. Muutoksenhakuohjeet löydät päätöksestä. 

En ole päässyt hoitoon sinne minne halusin, mitä voin tehdä ?

Hoidon arvioinnissa ja hoitopaikan valinnassa tulee kuulla myös asiakkaan mielipidettä. Päihdehuoltolain tulkinnassa on katsottu, että asiakkaalla on päihdehuoltolain 7 §:n nojalla subjektiivinen oikeus saada päihdepalveluja.Hänellä ei kuitenkaan ole katsottu olevan oikeutta saada hoitoa juuri haluamallaan tavalla. Mikäli asiakas on kyennyt esittämään riittävää selvitystä haluamansa hoitovaihtoehdon soveltuvuudesta päihdeongelmansa hoitoon, kunta on voitu velvoittaa vastaamaan vaadituista kustannuksista. Tämä on edellyttänyt kuitenkin, että hoidon tarve on arvioitu aina ennen hoitopaikkaan menoa.

Olen ollut täällä hoitopaikassa kolme viikkoa. Pelkään retkahtavani heti, jos joudun lähtemään kesken hoidon pois. Saanko jatkoa ?

Päihdehuoltolain mukaan hoidon tarve on se kriteeri, minkä mukaan maksusitoumus tulee hyväksyä. Hoitopaikasta on syytä ottaa ajoissa yhteyttä maksusitoumuksen hyväksyjään ja pyytää jatkoaikaa. Hakemukseen kannattaa liittää todistus jatkohoidon tarpeesta tai ottaa se ajoissa esiin verkostopalaverissa.

Hoitopaikasta uhattiin karenssilla, kun huumeseulat näytti mielestäni väärin positiivista tulosta. Voidaanko minut heittää pellolle ?

Testien tulee olla luotettavia ja niitä  käytetään hoidon tukena asiakkaan suostumuksella. Mikäli testien tuloksesta tulee erimielisyyttä, hoitopaikassa on syytä selvittää, mistä se johtuu. Pelkkä epäily päihteiden käyttämisestä ei ole riittävä uloskirjaamisen peruste. Mikäli uloskirjaamisen perusteet kuitenkin on näytetty, asiakasta ei tule jättää heitteille, vaan on etsittävä vaihtoehtoinen hoitopaikka jatkossa. Päihdehuoltolaki ei tunne karenssia. 

Olen laiminlöynyt työtehtäviäni päihdeongelman vuoksi, mistä olen saanut varoituksen. Voidaanko minut irtisanoa ?

Työterveyshuoltolain mukaan työnantajan on järjestettävä työterveyshuolto. Työterveyshuollon tulee antaa tietoja, neuvontaa ja ohjausta päihteiden väärinkäytön ehkäisyssä, päihdeongelman varhaisessa tunnistamisessa sekä hoidosta ja hoitoon ohjaamisesta. Kannattaa ottaa yhteys työterveyshuoltoon. Hoitoonohjaus on ensisijainen työsuhteen päättämisen suhteen.

Olen ollut pitkään ilman asuntoa, enkä sen vuoksi pääse hoitoon. Jätetäänkö asunnottomat hoitamatta ?

Asunnottomuus eikä poste restante  -osoite saa olla esteenä sosiaali- ja päihdepalvelujen saannille. Hoidon tarve on se kriteeri, minkä perusteella hoito tulee järjestää. Mikäli kotikunnasta on epäselvyyttä, sekään ei saa olla esteenä hoitoon pääsyyn. Kotikunta on jokaisella jossakin, ja se tulee aina selvitettäväksi.  

Minulla on tulossa vankeustuomio, voinko päästä hoitoon vankilassa ?

Vankiloissa järjestetään myös päihdehoitoa. Kannattaa selvittää ennen sijoitusvankilaan menoa omat toivomuksensa hoidon suhteen. Vankilaan tulon yhteydessä tehtävässä kuntoutustarkastuksessa arvioidaan kuntoutuksen tarve yhdessä vangin kanssa. 

Olen päihdeongelmaisen läheinen ja kärsinyt jo tarpeeksi. Onko minulla mitään oikeuksia ?

Päihdehuoltolain perusteella myös läheisellä on oikeus saada palveluja avun, tuen ja hoidon tarpeen perusteella. Jos kotikunnallasi ei ole tarjota omia palveluja päihdeongelmaisen läheiselle, kannattaa tiedustella maksusitoumusta esim. erilaisille läheiskursseille. 

Lapseni on alaikäinen ja käyttää päihteitä, enkä saa häntä hoitoon, koska hän kieltää koko ongelman. Voiko hänet viedä pakolla hoitoon ?

Lastensuojelulain 16 §:n mukaan sosiaalilautakunnan on otettava lapsi huostaan ja järjestettävä hänelle sijaishuolto, jos lapsi vaarantaa vakavasti terveyttään tai kehitystään käyttämällä päihteitä. Edellytyksenä toimenpiteelle on myös se, että ensisijaiset avohuollon tukitoimet eivät ole olleet tarkoituksenmukaisia tai mahdollisia taikka jos ne on ovat osoittautuneet riittämättömiksi. Kolmanneksi tulee täyttyä ehto, että sijaishuolto arvioidaan olevan lapsen edun mukaista. Asiasta kannattaa ottaa yhteys sosiaalitoimistoon.  

Olin päihderiippuvuuden vuoksi hoidossa ja lääkäri kirjoitti sairauslomaa. Kela ei maksanut sairauspäivärahaa. Eikö päihderiippuvuus ole sairaus ?

Sairausvakuutuslain  perusteella sairaudesta johtuvan työkyvyttömyyden aiheuttaman ansionmenetyksen korvaamiseksi suoritetaan päivärahaa. Työkyvyttömyydellä tarkoitetaan sellaista sairaudesta johtuvaa tilaa, jonka kestäessä vakuutettu on sairauden edelleen jatkuessa kykenemätön tekemään tavallista tai siihen siihen läheisesti verrattavaa työtä. Päihderiippuvaisten potilaiden oikeus saada sairauspäivärahaa määräytyy samoin periaattein kuin muillakin sairausvakuutuslain mukaisen päivärahan hakijoilla. 

Olisin halunnut katsoa hoitopaikassa epikriisiäni, mitä sinne on minusta kirjoitettu. Eivät näyttäneet, olisiko pitänyt ? 

Sosiaalihuollon asiakas- ja potilaslain perusteella asiakkaalla/potilaalla on pääsääntöisesti oikeus saada tietoja häntä itseään koskevista asiakirjoista. Asiakkaalla on oikeus tarkastaa henkilörekisteriin talletetut itseään koskevat tiedot henkilötietolaissa ilmenevin rajoituksin ja saada niistä kopiot.