Pitkä tie kokemusasiantuntijaksi

Pitkä tie kokemusasiantuntijaksi

Hannu Ylösen tie raittiuteen kesti 14 vuotta. Nyt Hannu työskentelee päihdetyön kokemusasiantuntijana. Hän auttaa päihdeongelmista kärsiviä Hakunilan, Martinlaakson ja Korson terveysasemilla Vantaalla. Moni asiakas kiittelee sitä, että voi jutella päihdeongelmastaan kahden kesken samanlaisia asioita läpikäyneen ihmisen kanssa.

H: Mulla päihteistä toipuminen kesti tosi kauan. Jo 1980-luvun lopulla minut ohjattiin työpaikalta A-klinikalle haitallisen alkoholin käytön takia. Klinikan päihderyhmässä oli silloin muiltakin työpaikoilta porukkaa. Kävin kuitenkin ryhmässä lähinnä siksi, että työpaikka olisi säilynyt. 1990-luvun lamavuosina jouduin työttömäksi ja alkoholiongelmat pahenivat. Koen, että oma toipuminen alkoi vuonna 1994. Olin silloin työttömille suunnatulla yrittäjäkurssilla, jonka aikana mulle tuli kaksi ryyppyputkea. Kurssi jäi kesken. Starttirahat minulle oli jo myönnetty, mutta en perustanut yritystä, vaan lähdin katkolle.  Koin, että oma terveys oli tärkein.

K: Mitkä tekijät ovat edesauttaneet toipumistasi?

H: Mulla meni kaiken kaikkiaan 14 vuotta aikaa ensimmäisestä katkaisuhoitokerrasta vuonna 1994 viimeiseen viinaryyppyyn vuonna 2008. Järvenpään sosiaalisairaala oli ensimmäinen laitoshoitopaikka vuonna 1998, ja sieltä sain puolentoista vuoden raittiuden. Olin Järvenpäässä neljä viikkoa ja pääsin päihdekierteestä ja oravanpyörästä irti. Se oli äärimmäisen tärkeää itselle, vaikkei sitä lopullista raittiutta tullutkaan. Siellä pystyi rauhoittumaan ja keskittymään päihteistä kuntoutumiseen ja oman tulevan elämän suunnitteluun.

K: Laitoskuntoutusjaksot ovat mielestäsi hyviä, vaikkei tulisikaan aivan heti raittiiksi?

H: Kyllä. Moni sanoi mullekin, että ihan hukkaan meni se puolitoista vuotta raittiutta ja kaikki, kun retkahdin juomaan. Hoito ei mennyt kuitenkaan hukkaan. Kyllä tuonne päänuppiin aina jotakin jää. Kyllähän syöpäkin voi uusiutua tai diabetes, vaikka sitä lääkittäisiin. Koen, että alkoholismi on sairaus muiden joukossa: sitä pitää hoitaa jatkuvasti. Se on loppuelämän projekti, vaikka mun ei enää tarvitse kovin paljon duunia tehdäkään tai hampaat irvessä olla.

K: Oliko palveluihin pääsy mielestäsi helppoa? Tietävätkö ihmiset tarjolla olevista päihdepalveluista?

H: Olen yrittänyt pitää mielessä kokemuksia toipumisen alkutaipaleelta. Elettiin 1980-luvun loppua, ja olin vielä työelämässä. Silmä mustana ja krapulassa en pystynyt menemään yhtenä aamuna töihin. Työkaveri kysyi, että onko mulla päihteiden kanssa ongelmia, ja sanoin, että kyllä taitaa olla. Se sanoi, että AA:sta saa apua. Mä en ollut koskaan kuullutkaan siitä. Kaveri kertoi, että Orvokkitiellä on sellainen talo, että mene sinne ryhmiin, ja mä menin sinne. Siellä oli siivooja lakaisemassa eteisen lattiaa. Kysyin häneltä, saako täältä apua päihdeongelmaan, ja hän sanoi, että kyllä saa, mutta vasta illalla. Monet pitävät itsestäänselvyytenä, että kyllähän ihmiset tietää mikä on AA tai mikä on A-kilta ja miten ne toimivat, mutta ei se vaan niin yksiselitteistä ole.

Kolme auttajaa on jäänyt mieleen. Yksi oli työttömien yhdistyksen työntekijä. Hän sanoi mulle suoraan, että kuolet tai joudut hullujenhuoneelle, ellet lopeta juomista. Sanoi ihan suoraan, ja otti tehtäväkseen hoitaa asioitani. Hoiti asiakassuhteen A-klinikalle ja Järvenpään sosiaalisairaalan paikan. Hänelle olen tosi kiitollinen edelleen. Hän otti asiakseen hoitaa ja lähti viemään mun hoitoasioita eteenpäin, ja jotain myös tapahtui todella, hommasi ne paikat.

K: Entä nämä pari muuta?

H: Sitten oli yksi pariskunta. Olin varattomana ja yritin olla raittiina. He olivat hengellisiä. Mulla oli sellainen mielikuva hengellisyydestä, että kirkossa istutaan kädet ristissä ja huivi tiukalla. Nämä auttajat olivat tällaisessa Keravan city-seurakunnassa. Tulivat ihan kotoa hakemaan ja 10-20 kertaa käyttivät seurakunnan tilaisuuksissa. Se oli aika tärkeää. Koki, että joku välittää. Sieltä sai mielenrauhaa ja ehkäpä pyhän hengen kosketustakin.

Sitten kolmas kerta: Kaksi kaveria tuli hakemaan kotoa AA-ryhmään. Olin tosi huonossa kunnossa. Elämäni ensimmäistä kertaa kävin silloin AA-ryhmässä. Se oli vuosi 1998. Olen heille vieläkin kiitollinen, vaikka aikaa on vierähtänyt jo 18 vuotta.

K: Oletko ollut muualla laitoshoidossa kuin siellä sosiaalisairaalassa?

H: Joo, olen ollut ensinnäkin katkoilla. Järvenpään sosiaalisairaala oli ensimmäinen varsinainen laitoshoitopaikka. Sitten olen ollut Ridasjärvellä, Kalliolan klinikalla ja Samaria ry:n Betlehem -kodissa Porvoossa. Päihteettömän elämän ylläpidon kannalta AA ja A-kilta ovat olleet tärkeitä.

Kävin myös terveysaseman depressioryhmässä aikoinaan. Koin senkin hyvin tärkeänä. Keskityttiin siihen, mistä muualta saa mielihyvää kuin alkoholista. Juoma-aikana kaikki mieluisat harrastukset, kuten urheilukilpailuissa käynti tai luontoretkeily ja kalastus, jäivät. Sellaisia pieniä asioita mietittiin depressioryhmässä, kuten mistä voisi saada mielihyvää. Sitä voi tehdä itselleen vaikka vaahtokylvyn tai käydä hartiahieronnassa. Se ryhmän vetäjä on vieläkin terveysasemalla töissä, olen kiittänyt häntä siitä ryhmästä.

K: Oliko itselle vaikea mennä palveluihin? Jännittikö se?

H: Kyllä, varsinkin ensimmäinen kerta. Siitä olen kiitollinen, että itseä tuli ne kaksi kaveria hakemaan kotoa AA-ryhmään. Olen täällä Vantaalla ehdottanut, että tähän mun kokemusasiantuntijan työn rinnalle tulisi ihminen, joka veisi kädestä pitäen asiakkaita kolmannen sektorin paikkoihin, kuten esimerkiksi A-kiltaan, mielenterveysyhdistyksiin ja muihin vertaistukipaikkoihin. Vantaalla on aika paljon yhdistyksiä, joista saa tukea. Mikä kellekin sopii, sitä ei pysty aina sanomaan ennen kuin käy kokeilemassa.

K: Miten tulit lähteneeksi mukaan kokemusasiantuntijatoimintaan?

H: Sattuma kuljettaa. Sain tiedon kokemusasiantuntijuuteen lisävalmiuksia antavasta koulutuksesta syksyllä 2011. Olin silloin kirjoittamassa Vantaan A-killan historiikkia yhdistyksen 35-vuotisjuhliin. Päihteettömyys on elämäni ykkösarvo, ja koulutus tuntui silloiseen elämäntilanteeseen sopivalta. Olen kiitollinen, että pääsin 8 kuukautta kestäneeseen koulutukseen. Valmistuin kesällä 2012. Opintojen aikana sain paljon hyödyllistä tietoa psyykkisistä sairauksista, päihdesairauksista ja mielenterveydestä. Koulutuksessa oppi myös ymmärtämään omaa sairastumista ja erilaisia sairauksia. Se jalosti rankat elämänkokemukset asiantuntijuudeksi.

K: Minkälaisia asiakkaita kokemusasiantuntijan vastaanotolle tulee terveysasemalle?

H: Vuonna 2012-2014 pilottijakson aikana kävi 90 eri asiakasta. Silloin pidettiin aika tarkkaan kirjaa asiakkaista. Puolet asiakkaista tuli hoitajien ohjaamina, neljäsosa lääkärien ohjaamina ja neljäsosa oli saanut tiedon kaverilta tai mediasta tms. Viime vuonna kävijöitä oli 130. Tänä vuonna 2016 on ollut jo yli sata asiakasta eli asiakasmäärä on lisääntymään päin.

Asiakkaiden keski-ikä oli viime vuonna reilut 50 vuotta. Naisia oli karkeasti ottaen 40 prosenttia ja miehiä 60 prosenttia. Alkoholi oli ykköspäihde valtaosalla. Muutama oli nuoria huumeidenkäyttäjiä. Pariskuntia kävi myös, minkä koin hedelmällisenä keskustelun kannalta. Sitten on ollut sellaisia äiti-lapsi -kuvioita myös.

Läheinen huomaa päihdeongelman vakavuuden useimmiten ensimmäisenä. Muistelen omaa toipumistani: läheiset ja työkaverit olivat  alkoholin käytöstäni huolissaan huomattavasti aikaisemmin kuin minä itse, kovapäinen ja jääräpää kun olin. Jälkikäteen ajatellen hain apua kymmenen vuotta liian myöhään.

K: Kauan yksi vastaanottokerta terveysasemalla kestää?

H: Se kestää tunnin. Siinä kerkeää kaikessa rauhassa jutella asiakkaan kanssa. Moni on kiitellyt sitä, että voi jutella kahden kesken. Se on  monelle merkittävä asia. He eivät halua huudella asioitaan ison ryhmän kuullen. Muistan itsekin, kun kävin AA-ryhmissä ja A-killassa, vaikka kuinka oli se luottamus, niin en minä ainakaan halunnut kertoa kaikista asioistani ryhmässä. Pidin tiettyä rajaa.

K: Hakevatko ihmiset apua samoihin asioihin? Miten autat heitä?

H: Ei suinkaan. Jokainen ihminen on yksilö omine ongelmineen, ja jokaisen ihmisen itsemääräämisoikeutta omasta elämästään kunnioitan. Alkuun oli sellaista opettelua, ettei tuputa liikaa sitä omaa toipumistaan ja raitistumistaan vaan malttaa kuunnella asiakasta. Sitten voi esittää ja kertoo eri näkökulmia ja vaihtoehtoja.

Vertaistuen lisäksi toinen tärkeä tehtäväni on kertoa asiakkaille tarjolla olevista päihdepalveluista. Kerron jokaiselle asiakkaalle ensinnäkin Vantaan kaupungin omista päihdepalveluista. Sitten kerron mitä muuta on tarjolla: AA- ja NA -ryhmät, A-kiltatoiminta, seurakuntien päihdetyö ja verkko- ja puhelinpalvelut. Asiakas voi tiedot saatuaan lähteä omatoimisesti hakeutumaan hoitoon ja vertaistuen pariin. Kerron myös muista päihde- ja mielenterveysalan yhdistyksistä.

Teen jokaisen asiakkaan kanssa myös kokonaistilanteen selvityksen: Mitä varten asiakas on tullut käynnille ja mitkä ovat hänen tavoitteensa omalle tulevalle päihteiden käytölle? Mitä asiakas haluaa? Aika monelle esitän kolme kysymystä: miksi juot, mitä hyötyä on juomisesta itselle ja mitä hyötyä juomisesta on läheisille. Näihin hyötykysymyksiin on vastaukset yleensä aika lyhyitä.

K: Mitä yleensä vastataan?

H: Kyllä se yksinäisyys tuntuu olevan aika paha ongelma ja suuri syy juomiseen. Elämän tyhjyys surettaa ihmisiä. Hetkellistä helpotusta siihen saa päihteillä. Sitten on paniikkisairauksia ja ahdistusta. Juomisesta on tullut tapa ja kierre. Aika kirjavia ovat ihmisten vastaukset.

K: Mielenterveysongelmat näkyvät?

H: Kyllä se näkyy päihdeongelmista kärsivillä tuo masennus ja sen lisäksi paniikki, ahdistus ja unettomuus. Kyllä mielenterveys- ja päihdeongelmat käy monesti käsi kädessä. Kaksisuuntaista mielialahäiriötä esiintyy yllättävänkin paljon ja harha-aistimuksia.

K: Tuntevatko ihmiset palvelujärjestelmää?

H: Eivät kaikki. Sen takia kerron jokaiselle asiakkaalle nämä peruskuviot. Olen tehnyt myös sellaisen listan, jossa on nettilinkkejä päihdepalveluihin. Asiakkaiden lisäksi olen antanut ne tiedoksi terveysaseman henkilökunnalle. Lääkärit ja hoitajatkin kokevat aika ajoin neuvottomuutta ja toivottomuutta päihdeongelmista kärsivien asiakkaiden auttamistyössä. Koetan antaa kaikille uskoa ja toivon kipinää, että aina on mahdollista toipua, vaikka tilanne välillä toivottomalta tuntuukin.

K: Sulla on sellainen tuntuma, ettei terveysasemillakaan aina tunneta riittävän hyvin tätä päihdehoitojärjestelmää tai ymmärretä päihdeongelman luonnetta?

H: Ei varmastikaan. Mutta, arvostan kyllä suunnattomasti lääkäreitä ja hoitajia. Heiltä olen aikoinani saanut apua akuuttivaiheessa ja lääkehoitoa myös, joka oli tärkeää siinä alkuvaiheessa. Olen kiitollinen Vantaan päihdepalveluille saamastani avusta. Jos päihdehoitoasiat eivät olisi olleet niin hyvin Vantaalla, niin tiedä vaikka kylähulluna pyörisin tuossa Tikkuraitilla – jos olisin hengissä (naurahdus). Se on ihan taivahan tosi, tuli ne deliriumit ja muut. Ne eivät olleet leikin asioita.

K: Mikä kokemusasiantuntijuudessa on se, mikä auttaa?

Vertaistuki auttaa. Oma sairastuminen, kokemus erilaisista hoidoista, kuntoutuminen ja oma toipumistarina ovat kokemusasiantuntijan työssä tärkeitä työkaluja. Tärkeää on myös tiedon jakaminen asiakkaalle erilaisista tarjolla olevista päihdepalveluista.

Molemmat – kokemusasiantuntija ja asiakas – ovat kokeneet päihteiden käytön helvetin ja myös sen miten päihteistä voi ajan kanssa pikku hiljaa toipua. On se kiitollisuus. Vertaistukea on oikeastaan aika vaikea pukea sanoiksi. Koetaan yhdessä, että ollaan oltu samassa veneessä ja koettu samoja asioita. Ei aina tarvitse sanojakaan. Kun avaa suunsa, niin toinen jo ymmärtää, mitä toinen aikoo sanoa ja tarkoittaa.

Linkissä esitys: Hannu Ylönen päihdetyön seminaarissa 20.10.2016. ”Kokemusasiantuntija asiakastyössä Vantaan terveysasemilla 2012-2016” HUOM! polkuavain esityksen katsomiseen: sovatek

http://moniviestin.jamk.fi/ohjelmat/seminaarit/paihdetyon-seminaari/kokemusasiantuntija-asiakastyossa

Haastattelija: Päihdeasiamiestoiminnan kehittämis- ja edunvalvontakoordinaattori Riikka Perälä

29.11.2016