Lokakuun 24. päivä käynnistyi Ehkäisevän päihdetyön verkoston Ei tuomita -kampanja. Kampanjan lyhyissä videoklipeissä huumeita käyttävät ihmiset puhuvat omin sanoin elämästään, kokemuksistaan, toiveistaan ja peloistaan.
Videot herättävät miettimään paitsi armollisuutta vaikeissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä kohtaan myös nykyisen palvelu- ja koulutusjärjestelmämme suhdetta huumeita ja muitakin päihteitä käyttäviin ihmisiin. Ovatko esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon toiminta ja käytännöt, joita klipeilläkin sivutaan, oikeudenmukaisia ja kohtuullisia?
Vallitseva lainsäädäntö ja niitä täydentävä viranomaisohjeistus korostavat sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaiden oikeuksia laadultaan hyvään sosiaali- ja terveydenhuoltoon ja hyvään kohteluun. Asiakkaan ja potilaan asemaa ja kohtelua koskevat pykälät löytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon niin sanotuista asiakas– ja potilaslaeista (linkit). Lakien perusteluissa palveluita käyttävät ihmiset nähdään osallistuvina yksilöinä, joiden tarpeet, mielipiteet ja kokemukset on otettava huomioon heitä koskevia päätöksiä tehdessä. Jokaisen asiakkaan vakaumusta ja yksityisyyttä tulee kunnioittaa. Ketään ei saa syrjiä eikä kenenkään ihmisarvoa saa loukata.
Sosiaalihuollon lainsäädännössä on korostunut viime vuosina erityistä tukea vaativien asema ja oikeudet, joihin luetaan yhtä ryhmänä päihdeongelmista kärsivät ihmiset. Esimerkiksi palveluja annettaessa ja niitä kehitettäessä on kiinnitettävä erityistä huomiota erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden tarpeisiin ja toivomuksiin, koska heillä voi olla muuten vaikeuksia saada omia kokemuksiaan ja mielipiteitään kuulluiksi.
Terveydenhuollon lainsäädännössä päihteitä käyttävien ihmisten erityisasema palveluissa on huomioitu esimerkiksi päivystysasetuksessa, jossa todetaan, että päihtymys ei saa estää henkilön hoidon tarpeen arviointia tai hoidon järjestämistä.
Viimeaikaisten tutkimusten perusteella periaatteet ja velvoitteet eivät kuitenkaan aina käänny käytännöiksi toivotulla tavalla. Elina Virokannaksen tutkimuksessa palvelujärjestelmässä asiointi tuotti huumeita käyttäville naisille väliinputoamisen ja narkomaaniksi leimautumisen kokemuksia. Välineitä vaikuttaa järjestelmän toimintaan oli rajallisesti ja joskus jättäytyminen järjestelmän ulkopuolelle oli ainoa tapa säilyttää kokemus oman elämän hallinnasta.
Minulle päihdeasiamiestoimintaan tulleissa yhteydenotoissa huumeita käyttävien kohtaamat kohtelun ongelmat näkyvät esimerkiksi hoitokäytäntöjen liiallisena tiukkuutena ja hoitoon liittyvinä sanktioina ja rajauksina. Esimerkiksi päihdehoitopaikan säännöt saattavat velvoittaa asiakkaita tai potilaita osallistumaan heidän yksityisyyttään ja perusoikeuksiaan loukkaaviin käytäntöihin. Joskus hoito on saatettu lopettaa vetoamalla sääntöihin ja sopimuksiin, joihin asiakas tai potilas ei ole aidosti ymmärtänyt suostuneensa.
Vaikkei ei ole syytä kieltää asiakastyön haastavuutta työntekijöiden näkökulmasta ja myös sääntöjen ja rajausten tarvetta, esimerkiksi terveydenhuollon lainsäädännön yleinen periaate kuitenkin on, ettei potilaan hoitoa voi lopettaa rangaistuksena hänen käyttäytymisestään. Asiakkailta ja potilailta ei voi myöskään edellyttää hoidon ehtona mitä vain, vaikka he olisivatkin hakeutuneet hoitoon vapaaehtoisesti. Tämä koskee huumeita käyttävien ihmisten lisäksi ketä tahansa meistä.
Mitä käytäntöjen kohtuuteen tulee, sosiaalityön tutkija Anna Metterin mukaan kohtuuttomuuden kokemus hyvinvointipalveluiden asiakkuudessa jäsentyy kansalaisten odotuksista. Ihmiset suhteuttavat omaa tilannettaan siihen, miten järjestelmän julkilausuttujen periaatteiden mukaan odotetaan toimivan.
Ei tuomita -kampanjan klipeissä tulee esille huumeita käyttävien ihmisten toive tulla nähdyksi muutenkin kuin huumeiden käyttönsä tai siihen liittyvien ongelmien kautta. Kokemus huonosta tai kohtuuttomasta kohtelusta kumpusi siitä, etteivät heidän ammattilaisina pitämänsä työntekijät kyenneet huomioimaan tätä toivetta.
Riikka Perälä, VTT, päihdeasiamiestoiminnan kehittämis- ja edunvalvontakoordinaattori, 31.10.2017